fbpx
Yleinen

SORMUKSEN VALINTA

Mistä tietää, minkälaisen sormuksen haluaa? Ja mistä sormus edes kannattaa hankkia?

Molempiin kysymyksiin löytyy yhtä monta vastausta kuin kysyjää. Kultasepän liikkeistä löytyy lukematon määrä valmiita malleja ja itse teetättämällä vain mielikuvitus on rajana. Sormuksen valinnassa kannattaa muistaa, että se kulkee päivittäin mukanasi, joten ulkonäöllisesti ei kannata valita ”ihan kiva” -sormusta.

MOLEMMILLE VAI VAAN MORSIAMELLE

Perinteisesti sekä mies että nainen ovat kantaneen samanlaisia, yleensä kivettömiä ja yksinkertaisia kihlasormuksia kihlautumisen merkiksi. Solmitun avioliiton merkiksi nainen on saanut kihlasormuksensa rinnalle vihkisormuksen, useimmiten timantein koristellun. Nykyään on yleistynyt, että myös mies saa toisen sormuksen, mutta tämä on parin itsensä päätettävissä.

Sormuksien yhteensopivuutta kannattaa miettiä jo kihlasormusta hankittaessa. Teetettyjen sormusten kohdalla yhteensopivuus ja istuvuus on helpommin toteutettavissa, mutta onnistuu myös valmissormuksien kohdalla useimmiten erinomaisesti.

Yhä useampi haluaa myös teetättää perintösormuksesta itselleen sopivan, sillä silloin sormuksen tunnearvo on mittaamaton.

MATERIAALI

Materiaalivaihtoehtojakin on useampia. Suositus kuitenkin on, että kihla- ja vihkisormukset on valmistettu samasta materiaalista,, jotta ne olisivat samaa kovuusluokkaa eikä toinen sormus ajanmyötä hankaisi pehmeämmästä materiaalista valmistettua sormusta pilalle.

Valittavana on titaania, terästä, sekä perinteiset jalometallit. Näihin kuuluu mm. hopea sekä hopeoitu materiaalia, kulta (kelta-, puna-, ruusu- ja valkokulta) ja kullattu materiaalia, platina, pronssi ja palladium. Lisäksi sormuksen voi valmistaa myös puusta tai silikonista – toiset ottavat sormuksen myös tatuoituna.

MALLI

Sormuksen mallia miettiessä on hyvä ottaa huomioon sormuksen paksuus, korkeus, leveys sekä leikkaus. Kaikki nämä vaikuttavat istuvuuteen ja siihen minkä kokoinen sormus tulee hankkia. Vaikka sormen koko pysyy samana, niin istuvuus voi vaihdella sormuksen mallin mukaan. Sormuksen leveys ja sormuksen sisäpinnan pyöreys vaikuttavat siihen, miten sormus sormessa liukuu. Kannattaa siis testata rohkeasti eri kokoisia sekä -muotoisia sormuksia löytääkseen itselleen sopivan mallin sekä koon.

KIVET

Vihkisormuksiin valitaan usein kiviä, joka useimmiten on timantti. Myös rubiini, safiiri sekä topaasi ovat yleisiä vaihtoehtoja.

Myös erinäisiä variaatioita löytyy – synteettinen timantti, keinotekoinen kuutiollinen zirkonia, synteettisellä timantilla päällystetty kuutiollinen zirkonia, synteettinen moissaniitti, zirkoni (aito jalokivi, jonka korkea taitekerroin ja voimakas tuli tekee siitä yhden loistavimmista aidoista jalokivistä) ja komposiitti- eli yhdistelmäkivet. Nykyään on yleistynyt myös värilliset kivet, joiden hinnat voivat vaihdella paljon sävyn mukaisesti.

TIMANTTI

Timanttien laaduissa on eroja, mikä näkyy ilman muuta myös hinnassa ja laatuluokkaa laskemalla tai nostamalla voi vaikuttaa sormuksen hintaan. Timantin laatuluokitukseen vaikuttavat paino, väri, puhtaus sekä hionnan laatu. Yksi iso timantti on yleisesti myös arvokkaampi, kuin painoltaan saman verran pieniä timantteja.

TIMANTTIEN HIONTA

Briljantti – yleisin, päältä pyöreä
Princess – yleinen, päältä neliö
Marquise – ”kissansilmä”
Baguette – suorakaide
Emerald – suorakaide, jossa kahdeksan sivua (smaragdille tyypillinen hionta)
Asscher – kuin princessin ja emeraldin välimuoto, päältä neliö
Heart – muodoltaan sydän
Pear – muodoltaan päärynä
Lily – muodoltaan kukka
Cushion – hieman tyynyn mallinen, pyöristetty neliö
Ovaali – kuin marquise, mutta päät ovat pyöreät

Hintaan vaikuttaa siis kaikki nämä tekijät – malli, koko, karaatit ja kivet. Kannattaa myös vertailla erilaisia kultaseppiä, sillä vaihtoehtoja on monia.

Muistattehan myös käydä kiillottamassa kihlasormukset ennen häitä!

Jos uniikki, teetetty vihkisormus kiinnostaa niin lue Aurifaberin kanssa tehty yhteistyöpostauksemme vihkisormuksen teettäminen.